sunnuntai 12. elokuuta 2012

Portilla


Oli pimeää. Satoi vettä. Satoi kaatamalla. Sama meininki oli jatkunut jo ainakin viikon. Suuret vesipisarat ropisivat iloisesti suuren puisen oven suulla seisovan miehen rähjäiseen sateenvarjoon ja luonnollisesti myös sen läpi. Tuntui kuin joku ylhäällä pilvissä olisi katsellut alas, huomannut miesparan, ja ihan vaan piruillessaan lähettänyt tämän iloksi pari miljoonaa sangollista keskisuuria vesi-ilmapalloja. Tämä ei kuitenkaan juurikaan menoa haitannut, sillä mies oli keltaisesta sadetakista ja leveästä lierihatusta huolimatta jo valmiiksi läpimärkä ja ilmeisen alistunut tilanteeseen. Siitäkin huolimatta, Kirjavan kaupungin portinvartija Phileas Natunen yritti toiveikkaasti ja suurella sinnikkyydellä sytyttää piippuaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Hän kirosi hiljaa mielessään uravalintaansa sekä reikäisiä kumisaappaitaan, jotka toimivat lähinnä veden läpikulkuväylänä kohti maankamaraa.

Hän oli aloittanut portinvartijana heti valmistuttuaan ammattikorkeakoulusta, ajatellen, että työ Kirjavassa kaupungissa olisi varmasti todella hohdokasta ja tärkeää. Olihan kyseessä kuitenkin kirjastomaailman keskus ja metropoli. Kuinka väärässä hän olikaan ollut. Palkka oli surkea, ja hänen työpäivänsä koostuivat lähes sataprosenttisesti samassa paikassa seisomisesta ja erinäisten sääilmiöiden, tässä tapauksessa rankkasateen, tarkkailusta. Kaupunki itsessään oli jo niin hyvin suojattu ja piilotettu palomuureilla sekä kaikenlaisilla häiveohjelmilla, että oli suorastaan ennenkuulumatonta, että kukaan tahi mikään asiaton olisi eksynyt sen porteille. Silti, asetukset määräsivät, että jonkun täytyi olla myös portilla.

Mutta yllätys olikin suuri, kun yhtäkkiä sateen läpi kuului outoa, tuulen huminaa muistuttavaa ääntä. Paitsi ettei se ollut tuuli. Hän oli kokenut niin monia erilaisia tuulia, että tunnistaisi kyllä jos kyseessä semmoinen olisi. Tässä huminassa oli rakennetta, rytmiä ja tietynlaista toistoa. Phileas piristyi, tämä oli ainakin jotain uutta. Vihollishyökkäyskin olisi tervetullutta vaihtelua, vaikkakaan Phileas ei ollut oikein varma mitä siinä vaiheessa tulisi tehdä. Mahdollisesti juosta.
Humiseva ääni tuntui lähestyvän ja hän oli kuulevinaan ikään kuin sanoja. Phileas kuunteli tarkasti. Kyllä, siinä se taas oli. Hyvin hiljainen ”voiperhavoiperhanavoiperhana”. Nyt Phileaksen puseroon alkoi hiipiä pieniä paniikin oireita. Oliko sieltä oikeasti joku tulossa? Entä jos se oli kähmelö? Eihän hänellä ollut edes asetta. Tai oli hänellä joskus ollut, mutta se oli ilmeisesti epähuomiossa unohtunut jonnekin. Missä se hälytysnappi oikein olikaan? Ääni oli jo todella lähellä. Mitä tehdä, mitä tehdä?

Phileaksen mietinnöt keskeytyivät, kun jokin suuri ja vihreä mätkähti häneen suurella nopeudella, kaataen hänet liejuiseen maahan. No niin, tämä tästä vielä puuttuikin, Phileas manasi. Piippukin oli kadonnut mutaan. Perhana. Phileas puhisi hetken hiljaa, tuijottaen kuralätäkköä, jossa makasi. Oli törmääjä kuinka onneton sielu tahojaan, hän saisi tuta portinvartijan vihan. Hän nousi jäntevästi polvilleen ja alkoi etsiä syyllistä. Sade oli niin rankkaa ja läpitunkematonta, ettei hän tahtonut nähdä mitään. Mutta sitten hän huomasi porttiin nojaavan vihreäpukuisen miehen. Jonka rinnassa oli keltainen K. 

Kirjastomies, Phileas ajatteli heti sydän pamppaillen. Ei voi olla totta! Hän oli aina halunnut tavata Kirjastomiehen, kaikkien tiedonjanoisten suurimman sankarin! Phileas oli kutakuinkin tapetoinut huoneistonsa Kirjastomiehen kuvilla, omisti kaikki elokuvat, pidennettyinä versioina tietenkin, ja oli juuri aloittanut figuurimaalauksen ja Kirjastomies-sarjakuvien ensipainosten metsästyksen. Mutta tämä oli parempaa, tämä oli aito asia. Ehkä hän saisi oikein nimikirjoituksen. Vaikka otsaan, jos ei muualle. Olikohan hänellä kynää? Innoissaan hän juoksi lähemmäs, saappaat lotisten liejussa, havaitakseen että kaikki ei ollut ihan kunnossa.

Kirjastomies oli selvästi nähnyt parempiakin päiviä; hänen trikoonsa olivat likaiset ja riekaleiset, ja niiden alta paljastuva iho oli täynnä mustelmia, naarmuja ja outoja, valkoisia palovamman näköisiä jälkiä. Hänen kasvoillaan oli luja, mutta kovin voipunut katse, ja hänen partansa oli jään ja kuran peitossa sojottaen jokaiseen tunnettuun ja tuntemattomaan ilmansuuntaan. Kirjastomies oli tajuissaan, mutta vain juuri ja juuri, ilmeisesti hän oli onnistunut lentämään tänne viimeisillä voimillaan.

Hänen sylissään oli nuori tyttö, joka ei myöskään vaikuttanut kovin hyvinvoivalta. Tyttö puristi kädessään pelottavan näköistä puukepakkoa, jonka pää oli jostain syystä pirstoutunut silpuksi. Hän houraili valveen ja tajuttomuuden rajamailla mumisten jotain, mitä Phileas ei tahtonut kuulla kunnolla. Sanat ”kähmelö”, ”hep”, ja ”turpakinkerit” olivat ainoat joista hän sai selvää. Hän rypisti kulmiaan. Silloin hän havaitsi, että tyttöä ympäröi heikko, mutta silti silminnähtävän punainen hehku. Mahtaa olla tyttöparalla kuumetta, Phileas ajatteli. Hän rämpi lähemmäs kovia kokenutta kaksikkoa, jolloin Kirjastomies avasi silmänsä.

”Pian, avaa tuo ovi! Ennen kuin on liian myöhäistä”, Kirjastomies huusi ja säpsähti hereille. Hän kompuroi polvilleen Pipsa sylissään, ja vilkuili samalla ympäröivään pimeyteen, kuin peläten jonkun olevan tulossa. Hehku Pipsan ympärillä vaikutti taas hieman voimakkaammalta, ja kun Kirjastomies huomasi sen, hän alkoi takoa paksua ovea kaikin voimin.

Phileas mietti hetken käskyjään, kenenkään ei ollut käymän tuosta ovesta ilman asianmukaisia lupia ja papereita. Byrokratia oli tässä asiassa todella selkeä, ja jos hän menisi ja avaisi oven kaiken maailman hiippareille, hän pääsisi todella nopeasti tutustumaan työvoimatoimiston palveluihin. Mutta tämä oli sentään Kirjastomies, elävä legenda. Jos häntä ei saisi laskea sisään, niin kenet sitten? Phileas teki päätöksensä, ja kaiveli taskujaan löytäen sieltä suuren, pronssisen avaimen. Hän viittoi Kirjastomiestä väistymään, työnsi avaimen lukkoon, ja käänsi. Lukko sanoi naks, ja ovi alkoi aueta dramaattisesti naristen, kuten asiaan kuuluu. Kirjastomies taputti Phileasta kiitollisena päälaelle, huokaisi syvään ja syöksyi sitten Pipsa sylissään läpi Kirjavan kaupungin portin. 

1 kommentti: