Oli pimeää. Satoi vettä. Satoi kaatamalla. Sama meininki
oli jatkunut jo ainakin viikon. Suuret vesipisarat ropisivat iloisesti suuren
puisen oven suulla seisovan miehen rähjäiseen sateenvarjoon ja luonnollisesti
myös sen läpi. Tuntui kuin joku ylhäällä pilvissä olisi katsellut alas,
huomannut miesparan, ja ihan vaan piruillessaan lähettänyt tämän iloksi pari
miljoonaa sangollista keskisuuria vesi-ilmapalloja. Tämä ei kuitenkaan
juurikaan menoa haitannut, sillä mies oli keltaisesta sadetakista ja leveästä
lierihatusta huolimatta jo valmiiksi läpimärkä ja ilmeisen alistunut
tilanteeseen. Siitäkin huolimatta, Kirjavan kaupungin portinvartija Phileas
Natunen yritti toiveikkaasti ja suurella sinnikkyydellä sytyttää piippuaan,
siinä kuitenkaan onnistumatta. Hän kirosi hiljaa mielessään uravalintaansa sekä
reikäisiä kumisaappaitaan, jotka toimivat lähinnä veden läpikulkuväylänä kohti
maankamaraa.
Hän oli aloittanut portinvartijana heti
valmistuttuaan ammattikorkeakoulusta, ajatellen, että työ Kirjavassa
kaupungissa olisi varmasti todella hohdokasta ja tärkeää. Olihan kyseessä
kuitenkin kirjastomaailman keskus ja metropoli. Kuinka väärässä hän olikaan
ollut. Palkka oli surkea, ja hänen työpäivänsä koostuivat lähes
sataprosenttisesti samassa paikassa seisomisesta ja erinäisten sääilmiöiden,
tässä tapauksessa rankkasateen, tarkkailusta. Kaupunki itsessään oli jo niin
hyvin suojattu ja piilotettu palomuureilla sekä kaikenlaisilla häiveohjelmilla,
että oli suorastaan ennenkuulumatonta, että kukaan tahi mikään asiaton olisi
eksynyt sen porteille. Silti, asetukset määräsivät, että jonkun täytyi olla
myös portilla.
Mutta yllätys olikin suuri, kun yhtäkkiä sateen läpi
kuului outoa, tuulen huminaa muistuttavaa ääntä. Paitsi ettei se ollut tuuli. Hän
oli kokenut niin monia erilaisia tuulia, että tunnistaisi kyllä jos kyseessä
semmoinen olisi. Tässä huminassa oli rakennetta, rytmiä ja tietynlaista
toistoa. Phileas piristyi, tämä oli ainakin jotain uutta. Vihollishyökkäyskin
olisi tervetullutta vaihtelua, vaikkakaan Phileas ei ollut oikein varma mitä
siinä vaiheessa tulisi tehdä. Mahdollisesti juosta.
Humiseva ääni tuntui lähestyvän ja hän oli
kuulevinaan ikään kuin sanoja. Phileas kuunteli tarkasti. Kyllä, siinä se taas
oli. Hyvin hiljainen ”voiperhavoiperhanavoiperhana”.
Nyt Phileaksen puseroon alkoi hiipiä pieniä paniikin oireita. Oliko sieltä
oikeasti joku tulossa? Entä jos se oli kähmelö? Eihän hänellä ollut edes
asetta. Tai oli hänellä joskus ollut, mutta se oli ilmeisesti epähuomiossa
unohtunut jonnekin. Missä se hälytysnappi oikein olikaan? Ääni oli jo todella
lähellä. Mitä tehdä, mitä tehdä?
Phileaksen mietinnöt keskeytyivät, kun jokin suuri
ja vihreä mätkähti häneen suurella nopeudella, kaataen hänet liejuiseen maahan.
No niin, tämä tästä vielä puuttuikin, Phileas manasi. Piippukin oli kadonnut
mutaan. Perhana. Phileas puhisi hetken hiljaa, tuijottaen kuralätäkköä, jossa
makasi. Oli törmääjä kuinka onneton sielu tahojaan, hän saisi tuta
portinvartijan vihan. Hän nousi jäntevästi polvilleen ja alkoi etsiä syyllistä.
Sade oli niin rankkaa ja läpitunkematonta, ettei hän tahtonut nähdä mitään. Mutta
sitten hän huomasi porttiin nojaavan vihreäpukuisen miehen. Jonka rinnassa oli
keltainen K.
Kirjastomies, Phileas ajatteli heti sydän pamppaillen. Ei voi olla
totta! Hän oli aina halunnut tavata Kirjastomiehen, kaikkien tiedonjanoisten
suurimman sankarin! Phileas oli kutakuinkin tapetoinut huoneistonsa
Kirjastomiehen kuvilla, omisti kaikki elokuvat, pidennettyinä versioina
tietenkin, ja oli juuri aloittanut figuurimaalauksen ja
Kirjastomies-sarjakuvien ensipainosten metsästyksen. Mutta tämä oli parempaa,
tämä oli aito asia. Ehkä hän saisi oikein nimikirjoituksen. Vaikka otsaan, jos
ei muualle. Olikohan hänellä kynää? Innoissaan hän juoksi lähemmäs, saappaat
lotisten liejussa, havaitakseen että kaikki ei ollut ihan kunnossa.
Kirjastomies oli selvästi nähnyt parempiakin päiviä;
hänen trikoonsa olivat likaiset ja riekaleiset, ja niiden alta paljastuva iho
oli täynnä mustelmia, naarmuja ja outoja, valkoisia palovamman näköisiä jälkiä.
Hänen kasvoillaan oli luja, mutta kovin voipunut katse, ja hänen partansa oli
jään ja kuran peitossa sojottaen jokaiseen tunnettuun ja tuntemattomaan
ilmansuuntaan. Kirjastomies oli tajuissaan, mutta vain juuri ja juuri, ilmeisesti
hän oli onnistunut lentämään tänne viimeisillä voimillaan.
Hänen sylissään oli nuori tyttö, joka ei myöskään vaikuttanut
kovin hyvinvoivalta. Tyttö puristi kädessään pelottavan näköistä puukepakkoa,
jonka pää oli jostain syystä pirstoutunut silpuksi. Hän houraili valveen ja
tajuttomuuden rajamailla mumisten jotain, mitä Phileas ei tahtonut kuulla
kunnolla. Sanat ”kähmelö”, ”hep”, ja ”turpakinkerit” olivat ainoat joista hän
sai selvää. Hän rypisti kulmiaan. Silloin hän havaitsi, että tyttöä ympäröi
heikko, mutta silti silminnähtävän punainen hehku. Mahtaa olla tyttöparalla kuumetta,
Phileas ajatteli. Hän rämpi lähemmäs kovia kokenutta kaksikkoa, jolloin Kirjastomies
avasi silmänsä.
”Pian, avaa tuo ovi! Ennen kuin on liian myöhäistä”,
Kirjastomies huusi ja säpsähti hereille. Hän kompuroi polvilleen
Pipsa sylissään, ja vilkuili samalla ympäröivään pimeyteen, kuin peläten jonkun
olevan tulossa. Hehku Pipsan ympärillä vaikutti taas hieman voimakkaammalta, ja
kun Kirjastomies huomasi sen, hän alkoi takoa paksua ovea kaikin voimin.
Phileas mietti hetken käskyjään, kenenkään ei ollut
käymän tuosta ovesta ilman asianmukaisia lupia ja papereita. Byrokratia oli
tässä asiassa todella selkeä, ja jos hän menisi ja avaisi oven kaiken maailman
hiippareille, hän pääsisi todella nopeasti tutustumaan työvoimatoimiston palveluihin. Mutta tämä oli sentään Kirjastomies, elävä legenda. Jos häntä ei
saisi laskea sisään, niin kenet sitten? Phileas teki päätöksensä, ja kaiveli
taskujaan löytäen sieltä suuren, pronssisen avaimen. Hän viittoi Kirjastomiestä
väistymään, työnsi avaimen lukkoon, ja käänsi. Lukko sanoi naks, ja ovi alkoi
aueta dramaattisesti naristen, kuten asiaan kuuluu. Kirjastomies taputti
Phileasta kiitollisena päälaelle, huokaisi syvään ja syöksyi sitten Pipsa
sylissään läpi Kirjavan kaupungin portin.
Pahoittelen tylsää nimeä, maanantait ei toimi miulle.
VastaaPoista