sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Ou peipi!



Osastonjohtaja Sammergen katseli ikkunasta ulkona raivoavaa lumimyrskyä. Hän oli itse asiassa alkanut nauttia paikallisesta ilmastosta. Siinä oli jotain villiä ja kesyttämätöntä, ja suunnattoman voimallista. Kuten hänessäkin. Luut ja ytimet jäädyttävä pakkanen oli toki jokapäiväinen, mutta tahtoessaan aineettomalle olennolle varsin mitätön haitta. Mutta niille, joilta luita ja ytimiä löytyi…noh, he eivät olleet hänen ongelmansa. Tai ainakaan heidän hyvinvointinsa. Itse asiassa, hän oli aikeissa keskittyä aiheuttamaan yhdelle onnettomalle selkärankaiselle varsin mittavia määriä pahoinvointia. Hän kääntyi, virnisti ja vilkutti iloisesti vieraalleen, joka ei vastaavaan suoritukseen juuri tällä hetkellä kyennyt.

Laikku katsoi Sammergenin kekälesilmiin niin jämerästi ja järkähtämättä, kuin tuoliin remmeillä sidottu pandakarhu vain pystyi. Remmit olivat tiukalla, mutta eivät silti estäneet verenkiertoa. Tuolikin oli suhteellisen mukava, joten tilanne ei ollut aivan mahdottoman epämiellyttävä, vaikka paremminkin voisi toki mennä. Ja merkit viittasivat siihen, että asiaan oli tulossa muutos.

”NONIIN, LAIKKU. MINULLA OLISI SINULLE NYT MUUTAMIA KYSYMYKSIÄ, JOIHIN TOIVOISIN SINUN VASTAAVAN. IHAN OMAN TERVEYTESI VUOKSI”, Sammergen sanoi niin pehmeästi kuin pystyi, painon ollessa viimeisellä lauseella.

Laikku oli arvellutkin, että häntä ei ollut tuotu tänne pelkästään nauttimaan lämmöstä ja kevyestä rupattelusta. Hän oli ollut pahoissa paikoissa ja tilanteissa ennenkin, mutta eittämättä joutuminen kähmelöiden vangiksi heidän omassa linnoituksessaan oli vähintään top-kympissä, mahdollisesti heti Nappilan kirjaston Suuren Viemäriputkiräjähdyksen jälkeen. Se vasta oli ollutkin sotku. Mutta tämä oli hieman erilainen tilanne, vaikka haisikin vähemmän. Ensinnäkin, hänet oli sidottu kiinni, erittäin tiukasti, mikä vaikeutti mahdollisten pakotoimenpiteiden suorittamista huomattavasti. Toiseksi, hän oli vihollislinnoituksessa, satojen vihollisten ympäröimänä ja heidän johtajansa kuulusteltavana. Ja kolmanneksi...noh, kolmatta ei oikeastaan tarvittukaan, sillä kahdessa ensimmäisessä oli jo ihan riittävästi hommaa. Oli kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että hän pääsisi pakoon ja raporttinsa toimitettua Kirjastomiehelle.

”Saathan tuota kysyä, vaan vastauksia en lupaa”, hän sanoi Sammergenille, joka nyökkäsi.

”ALOITETAAN IHAN TÄMMÖISELLÄ HELPOLLA. OLETKO SINÄ KIRJASTOMIEHEN HOMMISSA?”

”Kyllä olen”, Laikku vastasi.  

”ERINOMAISTA. JA TUNNET PIPSA MÄKISEN?”

”Tunnen kyllä.”

”HIENOA, EIHÄN TÄMÄ NYT NIIN VAIKEAA OLE, EIHÄN? MISSÄ KIRJASTOMIEHEN SALAINEN TUKIKOHTA ON?”

Noniin, tämä oli jo vaikeampi kysymys.

”En tiedä, enkä kertoisi vaikka tietäisinkin”, Laikku vastasi uhmakkaasti. Sammergen hymyili, Laikun vastaus ei ollut yllättänyt häntä.

”ENTÄPÄ KIRJAVAN KAUPUNGIN SIJAINTI? KAI SINÄ SEN TIEDÄT? ITSE ASIASSA, MINÄ TIEDÄN, ETTÄ SINÄ TIEDÄT”, Sammergen jatkoi.

”Jos tiedät sen, niin tiedät varmaan, etten kerro sinulle mitään tärkeää.”

”ET VIELÄ”, Sammergen vastasi äänellä, joka kylmäsi Laikun selkäpiitä.

”MUTTA MINULLA ON KUITENKIN KEINONI SAADA SINUT PUHUMAAN”, hän jatkoi.

”ELÄMME MODERNEJA AIKOJA, JOTEN TULISET HIILET SUN MUUT EIVÄT OLE ENÄÄ TARPEELLISIA. SEN SIJAAN MEILLÄ ON…HIEMAN HIENOVARAISEMPIA MUTTA YHTÄ LAILLA TEHOKKAITA TAPOJA SAADA VIERAAMME KERTOMAAN MEILLE HYÖDYLLISIÄ TARINOITA.”

Tässä vaiheessa Laikkua alkoi jo hieman pelottaa. Mitä ihmettä heillä oli varattuna hänen päänsä menoksi? Sammergen siirtyi pöydän ääreen, avasi laatikon ja kaivoi sieltä…pari cd:tä ja DVD:tä?

”AUDIOVISUAALINEN SUOSTUTTELU ON UUSI JA KIEHTOVA TAITEENLAJI, JOTA OLEN IHAN HARRASTUSMIELESSÄ KEHITELLYT”, Sammergen jatkoi.

”MINULLA ON TÄSSÄ MUUN MUASSA PARI MARTTI MYRSKYN LEVYÄ; OU PEIPI JA SULAA VAHAA. VOISIN KUUNTELUTTAA NÄITÄ SINULLA MUUTAMAN VIIKON, JA SEN JÄLKEEN KERTOISIT MINULLE KAIKEN MITÄ VAIN HALUAISIN TIETÄÄ.”
Laikku kalpeni, mikä oli aika hyvin pandakarhulta.

”EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI, MINULTA LÖYTYY MYÖS SALAMIT ELÄVÄT-SARJAN KAIKKI TUOTANTOKAUDET! ESIMERKIKSI JAKSO 359: ”ISTO HUOMAA ETTÄ HÄNEN ELÄMÄNSÄ MEETVURSTIA EI ENÄÄ SAA KAUPOISTA. MITÄ ON TAPAHTUNUT SEPIN OLUTMAKKAROILLE" ON VARSIN MAINIO. HALUAISITKO KATSELLA SARJAN ALUSTA ASTI?”

Laikku alkoi vapista; tästä ei tulisi helppoa. Sammergen oli selvästi tosissaan, eikä taatusti luovuttaisi ennen kuin saisi haluamansa. Mikä nyt eteen? Omin avuin hänen oli vaikea päästä vapaaksi, koska tiedonhaku-kungfu vaati molemmat kädet. Sammergen vaikutti tyytyväiseltä suostuttelunsa tuloksiin.

”JÄTÄN SINUT HETKEKSI MIETTIMÄÄN VAIHTOEHTOJASI. MUTTA KUN PALAAN, SAAT LUVAN ANTAA VASTAUKSIA…TAI KÄRSIÄ SEURAUKSISTA”, Sammergen myhäili voitonriemuisena.

”TAI ITSEASIASSA, LAITANKIN SINULLE VÄHÄN TAUSTAMUSIIKKIA. NÄIN ESIMAUKSI TULEVASTA”, Sammergen sanoi ja nauroi ilkeästi.

Sammergen leijui huoneen ovelle, kaivoi jostain olemuksensa uumenista kaukosäätimen, laittoi cd-soittimen päälle, sulki oven ja poistui erittäin ripeästi kuuloetäisyydeltä. Ja sitten Laikun kidutus alkoi.

”Ou peipi peipi,
Ai laav juu sou.
Ou peipi peipi,
Nevör kona let juu kou.
Tyy haarts,
tyketör äs van.
Ou peipi peipi,
Vorevör meipi?”

Laikku nytkähteli tuolissaan ilmeisen suurissa tuskissa, koettaen kiskoa remmejä irti. Mutta ne olivat liian tiukalla. Hänen vangitsijansa oli tehnyt hyvää työtä. Laikku tunsi, kuinka hänen aivosolunsa kirkuivat suoraa huutoa ja yrittivät päättäväisesti suorittaa joukkoitsemurhan. Ei, hän ei kestäisi tätä enää kauan. Hänen olisi pakko kertoa Sammergenille kaikki, tai menettää järkensä. Tai henkensä. Kunhan kärsimys vain loppuisi.

"Ouuuuuuuu peipi,
hau mai haart is pööörnin,
Ouuuuuuuu peipi, 
joor laaav aim jööörnin,
pliis, kän juu kiv mii ö tsääns?
Ouuuuuuu peipi peipi,
peipi peipi,
mai peipi"

Tuskansa läpi Laikku kuuli kuinka ovi kävi, ilmeisesti Sammergen oli tullut jatkamaan kuulusteluja. ”Musiikki” lakkasi, ja Laikku huokaisi helpotuksesta. Hänen voimansa olivat aivan lopussa, eikä hän jaksanut edes rimpuilla. Kysykööt mitä tahansa, hän ajatteli kyynelsilmin. Hän kertoisi kaiken.

Yhtäkkiä hän tunsi kuinka remmit löystyivät. Laikku avasi silmänsä, mutta ei nähnyt ketään. Huone oli tyhjä. Ja ovi oli auki. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti