Sananen bloggaajalta

Jo perinteeksi muodostuneen joka maanantaisen "Kirjastomies ilmestyy tällä viikolla poikkeuksellisesti tiistaina, pahoittelemme"-sijaan ajattelin kirjoitella blogin kirjoittamisen hienoudesta ja kurjuudesta, luomisen tuskasta sekä lyhyesti hieman myös Kirjastomiehestä ja muista tarinamme sankareista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Kirjastomies ei ilmesty tällä viikolla ollenkaan, sori. 

Sain ajatuksen Kirjastomieheen nykyisessä muodossaan viime keväänä. Heräsin aamulla, ja yhtäkkiä vihreätrikoinen viittamies yksinäisen tiedonhakijan tukena ja turvana oli elävänä mielessäni. Hassua, mutta totta. Tämä sopi tietenkin mainiosti, koska minun piti kirjoittaa jotain erästä koulutusta varten, ja deadline oli kyseisenä päivänä. Naputtelin nopeasti ensimmäisen Kirjastomies-tarinan, joka sai yllättävän hyvän vastaanoton kirjastontätien keskuudessa. Liitetäänpäs se tähän väliin.

Oli keväinen iltapäivä jossain päin Siilinjärveä. Yläkouluikäinen Mandi-Petteri on aloittamassa esseen kirjoittamista, ja lukee tehtävänantoa. Yhtäkkiä iskee paniikki, tehtävässä ei saa käyttää ollenkaan Internetiä! Voi kauhistuksen kanahäkki, mikä nyt eteen? Wikipedia on aina aikaisemmin ollut pelastava enkeli, mutta nyt sen maailmoja syleilevästä kaikkivoipaisuudestakaan ei ollut apua.  Mandi-Petteri on jo vähällä vaipua masennukseen, kunnes hän havahtuu äkilliseen pamaukseen, joka kuulosti etäisesti siltä kun äänivalli olisi murtunut.

Mandi-Petteri ryntää kiireesti ikkunaan katsomaan mikä moisen äänen aiheutti, mutta ulkona ei näkynyt mitään muuta, kuin taivaalle tuijottavia ihmisiä, jotka kuiskailivat kiihkeästi.

”Onko se lintu?!”

”Onko se lentokone?!”

”Kenties Teräsmies?!”

”Ei, sehän on Kirjastomies!”

Toden totta, se on Kirjastomies, joka kiitää taivaalla metsänvihreissä trikoissaan ja punaisessa viitassaan rinnassaan keltainen K. Hän kuulee jokaisen tiedonhakupyynnön tuhansien kilometrien päästä, ja on aina valmis auttamaan. Nyt hän on rientänyt auttamaan Mandi-Petteriä tämän suuressa hädässä.

”Hei, Mandi-Petteri, kuinka voin olla avuksi?”

”Voi Kirjastomies, minun pitäisi kirjoittaa syvällinen ja pohdiskeleva essee muinaisen Egyptin korinpunojakulttuurin vaikutuksesta Wittgensteinin filosofisiin kirjoituksiin. Tehtävässä ei saa käyttää Internetiä, en tiedä mistä etsisin tietoa. Voitko auttaa minua?”

”No mutta tottahan toki. Otapa kädestä kiinni, niin lennetään lähikirjastoon katsomaan.”

Mandi-Petteri tarttuu epäröiden Kirjastomiehen käteen, ja sitten he lentävät ikkunasta ulos kohti kirjastoa. Kirjastossa Kirjastomies suuntaa kohti historiahyllyä, ja alkaa kuumeisesti etsiä tietoa. Pian hän löytääkin lupaavan oloisen teoksen.

”Tässä olisi Pentti V. Janarin vuonna 2006 kirjoittama teos ”Wittgenstein ja muinaiset korinpunojakulttuurit: Onko enemmän identtinen kuin epätosi vai pajukori?”. Tämä vaikuttaisi hyvältä lähteeltä.”

”Voi kiitos Kirjastomies, pelastit päiväni! Olen ikuisesti kiitollinen!”

”Ole hyvä vaan, Mandi-Petteri. Ja muista, kirjastosta saa aina apua.”

Näiden sanojen myötä Kirjastomies liitää jälleen taivaalle, valmiina auttamaan seuraavaa tiedonjanoista.

Loppu on historiaa ja paikoitellen maantiedettä. Kirjastomies on saanut seurakseen useita muita hahmoja, hyviä ja pahoja, ja maailma tarinoiden ympärillä on kasvanut ihan mukavasti. Parannettavaa toki on. Kirjastomies-blogi on nyt ilmestynyt hieman yli puoli vuotta ja sivuja on kirjoitettu noin kahdeksankymmentä. Ei kuulosta paljolta, mutta uskokaa pois, nuo sivut ovat olleet suuren työn takana.

Sitten hieman blogin kirjoittamisesta. Meikäläisellähän se menee suunnilleen sillä tavalla, että ensin tuijottelen pari tuntia(tai päivää) näyttöpäätettä, ennen kuin uskallan kirjoittaa ensimmäisen lauseen. Jonka jälkeen tarina kirjoittaa aika pitkälti itsensä, allekirjoittaneen ihmetellessä, että näinkö se juoni nyt sitten eteneekin. Toki joinakin päivinä on helpompaa, ja toisina sitten yhtä tuskaa. Välillä havaitsen kirjoittaneeni itseni edellisellä viikolla umpikujaan, josta sitten joudun taistelemaan eteenpäin välillä varsin mielenkiintoisillakin tarinallisilla ratkaisuilla. Joskus huomaan, että edellisen viikon tarina päättyy siihen, että puhelin soi, ja seuraavan viikon tarina jatkuu sillä, että oveen koputetaan. Onneksi on ihmisiä, jotka huomauttavat erheistäni(kiitos Miika) ja editointimahdollisuus. Näitä sattuu.

Kun ensimmäinen Kirjastomies-kausi nyt lähestyy loppuaan, voisin sanoa kehittyneeni kirjoittajana ihan mukavasti. Tästä saa ja voi olla eri mieltä. Mutta kirjastomies on elvyttänyt jo henkitoreissaan kituneen kirjoitusharrastukseni aivan uuteen kukoistukseen, mikä on hienoa, koska kuten Terry Pratchett on sanonut "Writing is the most fun you can have by yourself". Allekirjoitan, mikään ei voita sitä tunnetta, kun sanat paperilla(tai tässä tapauksessa näytöllä) heräävät eloon, luovat uusia maailmoja ja hämmentäviä juonikuvioita. Huomaan usein hykerteleväni mielipuolisesti omille jutuilleni, mikä tietysti on epäkohteliasta, sopimatonta ja täysin anteeksiantamatonta. Olen huono ihminen.

Kauniiksi lopuksi; ensimmäinen Kirjastomies-kausi(jos nyt niin voi sanoa) on siis tosiaan jo lähellä loppuaan, todennäköisesti tällä erää viimeinen tarina nähdään vielä tämän vuoden puolella. Pyrin aloittamaan, jos mahdollista, entistäkin eeppisemmän ja tarinallisesti ehyemmän jatkon mahdollisimman pian tämän jälkeen, muiden töiden niin salliessa. Sitä ja kunnon talvea odotellessa.

-Marko